Kuluva aika on ollut vaihtelevaa aikaa. Kevät ja valo tietenkin keventävät tunnelmaa, samoin talon remontointi ja uusien puutarhakasvien idättäminen ja suunnittelu.

Emme menneet ultraamaan tyhjää kohtuani. Minä peruin ajan. Tai siis siirsin ajassa eteenpäin. Halusin aikaa ajatella tätä projektiamme ja elämääni muutenkin. Mietteet ovat vaihdelleet laidasta laitaan. Nyt tunnen, ettei meistä tule koskaan kenenkään isää ja äitiä. Me elämme tällaisen elämän - ilman lapsia.

Minähän voisin lähteä ja hankkiutua raskaaksi, mutta en halua lapseni kokevan samaa kuin itse olen kokenut. Joku komentoi, että lasta haluavalla naisella on oikeus hankkiutua raskaaksi. Hänen mukaansa pitää ymmärtää taustat. Surullista egoisimia. Lähes 40-vuotiaana isättömänä sieluna ei voisi tuntua käsittämättömämmältä argumentilta. Mielestäni mikään tausta ei oikeuta lapsenhankintaan ilman lapsen oikeutta isäkontaktiin ja isään. Lasta ei tarvitse hankkia terveydellisistä tai psyykkisistä syistä. Lapset ovat lahjoja ei ihmisoikeus!

Ystäviin on ollut kauhean vaikeaa pitää yhteyttä keskenmenon jälkeen. Olen vihainen ja masentunut. Tunnen itseni erilaiseksi ja yksinäiseksi. Minulta on otettu pois niin paljon ja nyhjätty vielä tyhjästäkin ja heidän elämänsä on kuin runsaudensarvi. Koetan pyristellä pinnalla katkeruuden kuohuissa.