Kuinka vaikeaa onkaan taas ollut.

Masennus on kietoutunut kaikkeen. Olen hirveän yksin.
Minulla ei ole ketään, joka kulkisi vierelläni ja jaksaisi. Ystävät ovat kaikonneet ja miehellä kasvaa juuret sohvaan. Töistä tultuaan hän katsoo TVstä aivan kaiken ja nukahtaa sen ääreen. Emme juurikaan puhu välttämättömimpiä enempää.

Mitä vielä täytyy tapahtua? Miten minun käy?

Lapsettomuuden aiheuttama lamaannus on kestänyt jo vuoden. Ristiriitaiset, vihaiset ja masentuneet tunteet ovat rytmitelleet päiviäni. Ennen niin elämästä innostunut ihminen on muuttunut varjoksi.

Lääkkeilläkö tämä lähtee? Vai ulkoilemalla?
Piristyisit nyt! Sä olet kulta kaunis ja mun muru. Vitut olen.

Minä olen loppuun kaluttu luu. Elämän pettämä ja itseni hylkäämä.

Uni on ollut kovinkin vähissä viime päivinä. Keväinen aurinko tekee tepposiaan ja mieli on liian aktiivinen.

Lapsettomuushoitomme pyörähtivät yllättäen käyntiin tänään. Kävimme edellisen hoidon lopetuspalaverissa klinikalla ja ultrassa näkyi hieno tuleva ovulaatio. Samantien PAS-hoitoa putkeen.
En tiedä jaksanko näin pian edellisestä epäonnistumisesta.
Nyt siis teen ovulaatiotestejä ja toivomme, ettei ovulaatio jo mennyt. Siirtoon pääsemme ensi viikolla, jos emme ole myöhässä. Oikeastaan toivoisin, että myöhästyimme.
Sain nimittäin tänään unelmatyön. Johtotehtävä ja selkeä uralla eteneminen. Mitä teen, jos tällä kertaa tärppääkin hoidoissa? Ilmoitan, että sorry jään ensi talvena heti äitiyslomalle. Ei niin voi tehdä. Ja samalla tiedän, että niin juuri on tehtävä.

Nukunkohan ensi yönäkään? Toivottavasti.

Kuluva aika on ollut vaihtelevaa aikaa. Kevät ja valo tietenkin keventävät tunnelmaa, samoin talon remontointi ja uusien puutarhakasvien idättäminen ja suunnittelu.

Emme menneet ultraamaan tyhjää kohtuani. Minä peruin ajan. Tai siis siirsin ajassa eteenpäin. Halusin aikaa ajatella tätä projektiamme ja elämääni muutenkin. Mietteet ovat vaihdelleet laidasta laitaan. Nyt tunnen, ettei meistä tule koskaan kenenkään isää ja äitiä. Me elämme tällaisen elämän - ilman lapsia.

Minähän voisin lähteä ja hankkiutua raskaaksi, mutta en halua lapseni kokevan samaa kuin itse olen kokenut. Joku komentoi, että lasta haluavalla naisella on oikeus hankkiutua raskaaksi. Hänen mukaansa pitää ymmärtää taustat. Surullista egoisimia. Lähes 40-vuotiaana isättömänä sieluna ei voisi tuntua käsittämättömämmältä argumentilta. Mielestäni mikään tausta ei oikeuta lapsenhankintaan ilman lapsen oikeutta isäkontaktiin ja isään. Lasta ei tarvitse hankkia terveydellisistä tai psyykkisistä syistä. Lapset ovat lahjoja ei ihmisoikeus!

Ystäviin on ollut kauhean vaikeaa pitää yhteyttä keskenmenon jälkeen. Olen vihainen ja masentunut. Tunnen itseni erilaiseksi ja yksinäiseksi. Minulta on otettu pois niin paljon ja nyhjätty vielä tyhjästäkin ja heidän elämänsä on kuin runsaudensarvi. Koetan pyristellä pinnalla katkeruuden kuohuissa.

Eilen varmistui, että alkio oli tullut pois. Raskaushormoni laskee todella hitaasti.
Tällä hetkellä tuntuu, etten jaksa jatkaa PAS-hoitoon vaikka meillä onkin pakkasessa 5 hienoa alkiota. En jaksaisi mitenkään uutta pettymystä lähiaikoina.
Remontoimme taloamme ja minä suunnittelen puutarhan ensi kesää. Taimia voisi ryhtyä kasvattamaan. Muita en saakaan kasvamaan.

Olen miettinyt ja päättänyt olla menemättä uuteen veritestiin huomenna.
En nimittäin usko, että olen raskaana enää. Kaikki tuntemukset ovat kadonneet. Yökötykset, vihlaisut ja väsymys. Menemme sitten miehen kanssa yhdessä ultraan kahden viikon päästä.

Ensi viikko on taas mielenkiintoinen. On tulossa isäni syntymäpäivä. Se on ollut aina minulle tärkeä päivä. Isättömyyteni päivä. Varsinkin viime vuosi, kun hedelmöityskeskustelu kävi vilkkaana ja kaikille perättiin OIKEUTTA hoitohin, minä isätön tyttö koin suurta tuskaa.
Äitini koki SUBJEKTIIVISTA oikeutta saada lapsi. Ja hän sen sai hankkiutumalla raskaaksi ulkomailla erään ranskalaisen miehen kanssa. Hyvin äitini on selvinnyt, ei siinä mitään. Minusta tuli mallikansalainen hyvällä koulutuksella ja käytöksellä.
Minulla olisi kuitenkin ollut SUBJEKTIIVINEN oikeus isään. Äidin päätöksellä hän ei ole saanut olla yhteydessä minuun koskaan. Hän oli vain eräs mies Ranskasta. On minulla kuva ja joitakin vaatteita ja koruja, joita hän lähetti minulle ollessani vauva.

Ja minä olen etsinyt hänen katsettaan jokaisen miehen syleilystä ja katseesta. Hyväksyntää ja rakkautta, rajoja ja itsekunnioitusta. Niitä asioita, joita vain isä voi tyttärelleen opettaa. Ja tämä kaikki ulkona uskonnollisista tai Raamatullisista keskusteluista. Tähän kokemukseen ei tarvita uskontoa tai Raamattua.

Tämän minä toivoisin kaikkien ymmärtävän, jotka peräävät OIKEUKSIAAN hankkia lapsi. Minusta heillä ei ole mitään oikeuksia. Lapsen saaminen ei ole ihmisoikeuskysymys. Se on lahjan vastaanottamista ja sitä lahjaa pitää kannatella kaksi henkilöä, jotka ovat eri sukupuolta. Se on lapsen oikeus!