Kuinka vaikeaa onkaan taas ollut.

Masennus on kietoutunut kaikkeen. Olen hirveän yksin.
Minulla ei ole ketään, joka kulkisi vierelläni ja jaksaisi. Ystävät ovat kaikonneet ja miehellä kasvaa juuret sohvaan. Töistä tultuaan hän katsoo TVstä aivan kaiken ja nukahtaa sen ääreen. Emme juurikaan puhu välttämättömimpiä enempää.

Mitä vielä täytyy tapahtua? Miten minun käy?

Lapsettomuuden aiheuttama lamaannus on kestänyt jo vuoden. Ristiriitaiset, vihaiset ja masentuneet tunteet ovat rytmitelleet päiviäni. Ennen niin elämästä innostunut ihminen on muuttunut varjoksi.

Lääkkeilläkö tämä lähtee? Vai ulkoilemalla?
Piristyisit nyt! Sä olet kulta kaunis ja mun muru. Vitut olen.

Minä olen loppuun kaluttu luu. Elämän pettämä ja itseni hylkäämä.